sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Viikonloppu Helsingissä


Olin siis viikonlopun Helsingissä. Soitettiin Helsingin musiikkitalolla lauantaina kahdessa konsertissa. Musiikkitalo oli jo paikkanakin tosi hieno. Ja me päästiin musiikkiopiston kans soittaan sinne. Koko viikonloppu oli ihan säätöä ja koska porukkaa oli niin paljo esim. paikasta toiseen siirtyminen ei ollu aina kovin nopeeta. Mutta ihan mahtava reissu oli. Perjantaina kerettiin myös käymään muutamassa kaupassa. Lauantaina päivällä oli lastenkonsertti jossa soitettiin vaan osa ohjelmasta. Iltakonsertissa tuli sitte koko ohjelma. Iltakonsertissa oli ihan sairaan siisti fiilis. Sali oli melkein täynnä ja ennoo ikinä kuullu että ois taputettu niin lujaa. Ennoo ikinä osannu kappaleita niin hyvin ku ne sitte konsertissa meni. Suurin osa soittajista oli pääkaupunkiseudulta ja sitte kauempaa tulijoita oli ainaki Ylivieskasta ja Oulunsalosta. Yhdellä musiikkiopistolla oli saksalaisia vieraita, jotka soitti myös kansertissa. Harjoituksissa kuuli ainaki suomea, ruotsia, saksaa ja enkkua. Yöt nukuttiin hotellissa. Iltasin oltiin niin väsyneitä, että nukahettiinoikeestaan heti. Aika meni tosi nopeesti ja matka tuntu liian lyhyeltä. Siinä lyhyesti meijän reissusta. Ja sitte vielä kuvia matkalta:)





Lavalla vaan pieni osa soittajista. Sillon ku kaikki soitti niin osa oli katsomoitten
 puolella ku lavalle ei ees mahtunu niin paljo porukkaa.





Ja ruokakuvathan on pakollisia. Hotellin aamupaloista ei oo
 kuvia, koska ei otettu kameroita mukaan.



Onko kuvat parempia näin isompana vai entisessä koossa??

Erittäin hyvää alkavaa viikkoa vaan kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti